Äänityskilpailu 2016

Kilpailuun saavat osallistua kaikki AES:n opiskelijajäsenet. Arviointi- ja palkintojenjakotilaisuus pidetään 15. maaliskuuta 2016 Musiikkitalolla, Helsingissä.

Kansainvälinen AES järjestää konventiossaan äänityskilpailun AES:n opiskelijajäsenille neljässä kategoriassa:

  • Traditional Acoustic Recording
  • Traditional Studio Recording
  • Modern Studio Recording
  • Sound For Visual Media

AES:n Suomen jaosto järjestää vastaavan kilpailun Suomessa. Kilpailun päätarkoitus on tuoda esiin nuoria äänittäjiä, antaa heille mahdollisuus esittää töitään ammattilaisille, sekä antaa puolueetonta palautetta heille. Kisan tuomaristo koostuu suomalaisista huippuäänittäjistä.


Säännöt

Kilpailuun voivat osallistua AES:n Suomen jaoston opiskelijajäsenet, jotka eivät ole valmistuneet töiden jättöpäivänä. AES:n jäseneksi voi liittyä osoitteessa http://www.aes.org/join.

Suomen kilpailussa on samat kategoriat kuin kansainvälisessä kilpailussa. Kilpailutyön pitää olla osallistujan äänittämää, miksaamaa ja masteroimaa. Lisäksi äänitteen laadun pitää olla sellaista, että sitä voi sellaisenaan esittää julkisessa mediassa.

Tuomaristo lataa kilpailutyöt osallistujan ilmoittamasta URL-osoitteesta. Osallistujan vastuulla on, että kilpailutyö on ladattavissa ilmoitetusta osoitteesta viimeisestä töiden palautuspäivästä Suomen jaoksen loppukilpailun päättymiseen saakka. Osallistujan vastuulla on myös, että kilpailutyö on ladattavissa tavallisella internet-selaimella. Itse äänitteen mukana palautetaan myös lyhyt dokumentti äänitystyöstä. Töitä tai dokumentteja EI tule lähettää sähköpostitse. Töiden viimeinen palautuspäivä on 18.1.2016. Tarkempi kuvaus työstä löytyy tämän artikkelin lopusta.

Ilmoitus osallistumisesta ja työn jättämisestä tulee tehdä viimeistään töiden viimeisenä palautuspäivänä sähköpostiosoitteeseen aanityskilpailu(ät)aes.fi (ät-merkki muunnettuna oikeaan muotoon). Ilmoituksen saapuminen perille on osallistujan vastuulla. Ilmoituksessa tulee käydä ilmi selkeästi kaikki alempana kohdassa "AES Suomen jaos äänityskilpailu 2016, Osallistujan henkilötiedot" pyydetyt tiedot. Ilmoitusta vastaan lähetetään kuitenkin kuittaus tietojen vastaanottamisesta.

Periaatteessa äänitteellä ei ole maksimipituutta, mutta emme voi vaatia että tuomaristo kuuntelisi pitkiä teoksia. Noin kymmenen minuutin materiaalin pitäisi riittää. Sound For Visual Media -sarjassa kuvan pitää olla mukana. Muissa sarjoissa kuvaa ei saa olla. AES:n Suomen jaos pidättää oikeuden hylätä työn, jos se ei täytä yllämainittuja kriteerejä.

Loppukilpailun jouhevan sujumisen takia Suomen jaoksen kilpailussa työt jaetaan 1-3 sarjaan siten, että yhdessä sarjassa on töitä 1-4 kategoriasta. Jokaisen sarjan maksimiosallistujamäärä on kahdeksan. Täten kilpailussa voi siis olla enintään 24 työtä. Mikäli kyseinen määrä ylittyy, AES:n Suomen jaos valitsee kilpailuun pääsevät työt esikarsinnassa käyttäen seuraavia perusteita: 1) jokaiselle opiskelijalle vain yksi työ arvosteluun, 2) aikaisemmin osallistuneet karsitaan ja 3) alempien vuosikurssien opiskelijat karsitaan. Tämän menettelyn tarkoituksena on, että kaikki saisivat osallistua opiskelunsa aikana ainakin kerran kilpailuun.

Tuomaristo kuuntelee jokaisen työn ja jokainen tuomari (3 per kategoria) täyttää palautelomakkeen. Kilpailijoille toimitetaan loppukilpailun jälkeen täytetyt palautelomakkeet. Hallitus valitsee loppukilpailuun 1-5 teosta jokaisesta sarjasta tuomareilta saatujen palautteiden perusteella. Loppukilpailu järjestetään Helsingissä maaliskuussa. Loppukilpailussa osallistujat esittelevät työtään suullisesti, sekä kuvien ym. kaavioiden avulla. Tämän jälkeen äänitystä soitetaan maksimissaan 3 minuuttia. Lopuksi tuomaristo antaa suullista palautetta työstä. Loppukilpailussa pitää olla henkilökohtaisesti läsnä. Kilpailusta ja loppukilpailuun osallistumisesta aiheutuvia kuluja ei korvata. Loppukilpailu tapahtuu pääsääntöisesti suomen kielellä sekä tarvittaessa ruotsin tai englannin kielellä, mikäli kilpailija ei puhu suomea.

Kilpailun pääpalkinto on kilpailutyön pääsy AES:n kevään 2016 konventiossa järjestettävään äänityskilpailuun. Lisäksi AES:n Suomen jaosto kustantaa voittajan matkat, majoituksen sekä osallistumisen konventioon. Voittaja valitaan yhteisesti kaikista kategorioista. Pääpalkinnon lisäksi kilpailussa jaetaan palkintoina kilpailun tukijoiden lahjoittamia audiolaitteita.

AES Suomen jaos äänityskilpailu 2016

Osallistujan henkilötiedot

Työn nimi:
Opiskelijan nimi:
AES jäsennumero:
Syntymäaika:
Puhelinnumero:
Sähköposti:
Oppilaitoksen nimi:
Koulutusohjelma:
Vuosikurssi:
Arvioitu valmistumisaika:
Jos lähetät monta työtä, mikä niistä on ensisijainen:
Työ ladattavissa osoitteesta:
[modifioitu osoitteesta http://www.aes.org/students/awards/recording/reccomp_rules.cfm]

Competition Categories

1- Traditional Acoustic Recording

Category 1 is suitable for recordings of acoustic instruments, vocalists and ensembles recorded live in natural acoustic settings such as performance halls, churches, theatres, soundstages, pavilions and similar environments. The recording may take place with or without an audience present. Recordings in this category will generally be recorded with combinations of individual microphones and microphone arrays so that the musical balances, perspective and spatial orientation are largely a function of the ensemble, the acoustic space, and the recording technique. The final stereo or surround balance may be mixed and recorded live. Alternatively, tracks may be recorded to multitrack media and mixed in post-production. Editing is allowed, but overdubs are prohibited. This category may include classical, jazz, folk or any other genre of music that is performed and recorded live in a suitable acoustic environment. Electronic instruments are allowed provided that they are reproduced through acoustic means (e.g., amps and loudspeakers) and are recorded live with mic techniques as described above. Since this category is defined by the live application of stereo and multichannel microphone techniques employed in traditional “classical” music recording, live performances of exclusively close-miked ensembles should be entered in either Category 2 or 3 according to their specific criteria.
Emphasis on the craft of acoustic music recording on location
All live acoustic or electroacoustic sources
No overdubs
Editing and mixing allowed
All recording and mixing performed by the entrant(s)
Stereo or surround delivery format

2 – Traditional Studio Recording

Category 2 is suitable for recordings that are created in a recording studio or similar facility using multitrack studio techniques and technology. Music of any genre is permitted, and both editing and overdubs are allowed. Electronic instruments such as electric guitar, electric bass and keyboards may be recorded direct and/or by acoustic means. Conventional signal processing techniques (e.g., equalization, dynamics, reverberation, etc.) during recording and mixing are permitted. Since this category is defined by the creative and proficient use of microphones and studio recording techniques, MIDI sequences, sample replacements and sample loops from pre- recorded sources are prohibited. In other words, all musical elements must be performed by musicians and recorded by the contestants specifically for the project. Mixes based on highly processed and synthesized sources should be submitted in Category 3 rather than Category 2.
Emphasis on the craft of multitrack studio recording and mixing
All live acoustic or electroacoustic sources
Editing and overdubs allowed but not required
No sample loops or sample replacement from synthesized or prerecorded sources
No MIDI sequences
All recording and mixing performed by the entrant(s)
Stereo or surround delivery format

3 – Modern Studio Recording

Category 3 is intended for multitrack studio projects that do not meet the restrictions of Category 2. All options are allowed with respect to sound sources, recording techniques, creative production, editing, processing and mixing. Music of any genre is permitted, including, but not limited to, pop, rock, dance,rap, hip-hop, electronica and re-mixes. “Anything goes” in this category provided that recordings do not violate applicable copyrights.
Emphasis on the full exploitation of the recording studio as musical instrument
Any combination of real and virtual sources allowed
Programming, sequencing and sampling, including sample loops and sample replacement/ enhancement allowed
All recording, production, and mixing performed by the entrant(s)
Stereo or surround delivery format

4 - Sound For Visual Media

Category 4 is for any type of sound recording created to support a visual experience. The category is open to all visual media, including narrative and documentary video and film, advertising, video games, signature graphics and image spots. Sonic elements such as dialogue, narration, sound design and musical scores are permitted. These sources may be derived from production sound, sound effect libraries, synthesis, and original (“wild-track”) recordings made by the contestant. Live musical concert recordings that meet the requirements of Categories 1, 2 or 3 may be entered in Category 4 if they are synchronized with video of the performance.
Emphasis on the craft of recording, editing and mixing sound to complement visual media
Any combination of dialogue, music and sound design elements permitted
Live concert recordings synchronized with video are permitted
All editing and mixing performed by the entrant(s)
Stereo or surround delivery format

Entry Procedures, Formats and Documentation

All contestants must submit appropriate electronic project documentation with their audio mixes. The specific documentation may vary for each project, but at minimum it must adequately describe and document the recording and mixing processes for the project. Students should accurately portray how the recording was created and mixed with proper session documentation such as studio setup diagrams, microphone input lists, patch lists, mix notes, photographs, etc. The documentation must also include complete credits for the project, including the musical work or song title, performers, composer/songwriter, publisher, location, technical personnel, and all recording, editing, mixing and production credits.
All electronic documents must be in a universal computer format (e.g., pdf, jpg, rtf) and submitted in a zipped folder according to the submission guidelines. Sample project documents and templates are available from the AES Technical Committee on Studio Practices and Production, which collaborated with members of the Recording Academy’s Producers and Engineers Wing to create the AES Technical Document “Recommendations for Delivery of Recorded Music Projects.”
Similar information is also available at: http://www.grammy.org/recording-academy/producers-and-engineers/guidelines

Submission Guidelines

Each submitted recording should be uploaded as a single ZIP file that includes all the appropriate audio files and documentation for that particular track. All stereo files must be in PCM .wav 24bit, 44.1kHz format and all surround files must be in PCM .wav 24bit, 48kHz. Audio files for category 4 must be in PCM .wav 24bit, 48kHz format. Surround channels will be treated at equal level including the Sub channel. Videos must have ISO MPEG 4 (.mp4) or Quicktime (.mov) container format, please use MPEG-4 or H.264 codecs and keep the resolution reasonable, since videos only give an idea of the visual content and their quality is not judged during the competition. Videos shall not contain any sound, therefore make sure that your submitted video and audio files are time aligned.
You must use the following file naming convention: membernumber_category_*.* where "membernumber" is your AES membership number, and "category" is the category of your entry as follows: traditionalacoustic, traditionalstudio, modernstudio, soundforvisual.  Name individual surround files similarly, with channel designations included (L, R, Ls, Rs, C, LFE).
Example: A student entering the "Traditional Acoustic Recording" category with membership number 12345 would name the file as 12345_traditionalacoustic.zip containing the following files: At least one audio file 12345_traditionalacoustic.wav if stereo, or 6 individual audio files 12345_traditionalacoustic_(L,R,Ls,Rs,C,LFE).wav if surround. In addition he adds a short documentation about the recording and mixing processes 12345_traditionalacoustic.pdf.

Judging Procedures, Criteria and Awards

Evaluation criteria will vary by category. Key criteria include:
Category 1—Accuracy and quality of tone; suitable balance of direct-to-ambient sound; dynamic range; musical dynamics; musical balance of internal parts; soundstage depth; soundstage width; source-localization and perspective.
Category 2/3—Quality of recorded tracks; quality and uniqueness of overall mix; tonal balance; tempo and timing; musical dynamics; dynamic range of the recording; relative track levels; musical balances; track panning; creative processing; soundstage and spatial qualities.
Category 4—Quality of soundtrack components and the overall mix; creativity; success in supporting and enhancing the narrative and/or emotional impact of the visual component.